Päivä elämästäni: aamulla fysiikkaa, illalla hallilla

Kello soi viideltä, ja ensimmäiset valonsäikeet siivilöityvät verhojen välistä keittiöön. Kahvinkeitin herää sekin, ja tuttu tuoksu täyttää pian koko kodin. Samalla kun laitan eväät reppuun, mielessäni pyörivät jo päivän mittaukset, kalibroinnit ja se jääkiekkopeli, joka odottaa illalla. Kahden hyvin erilaisen maailman välissä kulkeminen on rytmi, jonka olen oppinut hyväksymään ja jopa kaipaamaan.

Päiväni rakentuu kahden intohimon, työn ja harrastuksen, varaan. Aamupainotteinen työ vaatii tarkkuutta ja järjestelmällisyyttä, mutta se vaatii myös luovuutta. Illan kuvaukset hallilla ovat täydellinen vastapaino: siellä pääsen irti numeroista ja kaavoista. Tasapaino näiden kahden välillä ei ole aina helppoa, mutta juuri siksi se tuntuu merkitykselliseltä.

Aamun ensimmäiset hetket

Herään usein ennen herätyskelloa. Aamun hiljaisuus on minulle pyhää, ja se antaa tilaa jäsentää ajatuksia tulevaa päivää varten. Luen uutisia, selaan sähköposteja ja kirjaan ylös asioita, jotka vaativat huomiota. Tämä rauhallinen aloitus ilman kiirettä on auttanut sietämään päivän paineita paremmin.

Kun ensimmäinen kahvikuppi on juotu, mieli on valmis kohtaamaan päivän haasteet. Samalla tarkistan kameran akut ja muistikortit illan kuvauksia varten. Tämä pieni rituaali yhdistää työn ja harrastuksen ennen kuin päivä on edes alkanut.

Sairaalafysiikan työpisteellä

Työpaikkani on sairaalan fysiikan osasto, jossa vastaan sädehoidon laadunvarmennuksesta ja potilasannosten mittauksista. Aamupäivät kuluvat usein tietokoneen ääressä: data-analyysejä, raportteja ja suunnittelukokouksia. Jokainen mittaus vaatii täydellistä keskittymistä, sillä virheellä voi olla vakavia seurauksia.

Lääketieteellinen fysiikka on ala, jossa tarkkuus ja inhimillisyys kohtaavat. Vaikka työ on teknistä, potilas on aina keskiössä. On palkitsevaa tietää, että oma osaaminen voi auttaa ihmisiä heidän vaikeina hetkinään. Samalla se muistuttaa siitä, miten paljon vastuuta tieteen harjoittaminen tuo mukanaan.

Lounas ja akkujen lataus

Lounastauko on minulle hengähdyshetki, jonka käytän usein ulkona kävelemiseen. Kävelyn aikana saan etäisyyttä aamupäivän tietokoneen ääressä istumiseen ja viritän samalla itseäni iltaa varten. Joskus syön eväät sairaalan kahviossa, joskus taas lähikuppilassa, jossa tapaan kollegoita.

Tämä tauko on samalla hetki valmistautua illan ohjelmaan. Tarkistan otteluaikataulut, selvitän hallin olosuhteet ja mietin, millaista kalustoa tarvitsen. Akkujen lataaminen, objektiivien puhdistaminen ja varusteiden pakkaaminen sujuvat rutiinilla, mutta jokainen ottelu on silti oma tilanteensa.

Siirtyminen hallille

Työpäivän päättyessä suuntaan autolleni ja lähden kohti jäähallia. Matka on minulle siirtymäriitti työn ja vapaa-ajan välillä. Radiosta soi tuttu soittolista, ja mieli virittyy vaihtamaan kontekstia. Kun astun hallin ovesta sisään, vaihdan rooliani: insinööristä tulee valokuvaaja, joka seuraa peliä kameran linssin läpi.

Hallin tunnelma on aina erityinen. Jään kiilto, katsomon puheensorina, mailojen kalske ja kiekkojen kilahdukset muodostavat kokonaisen äänimaailman. On hienoa tuntea olevansa osa tätä yhteisöä, vaikka roolini onkin sivustakatsojan.

Kameran virittely ja valot

Ennen ottelun alkua käytän aikaa kameran asetusten hiomiseen. Hallin valaistus on haastava: värilämpötila vaihtelee, ja valot saattavat vilkkua nopeasti liikkuvien pelaajien yllä. Valotus, ISO-arvo ja suljinaika täytyy säätää juuri oikein, jotta kuvista tulee teräviä ja tunnelmallisia.

Etsin aina paikan, josta saan sekä hyvän kuvakulman että hyvän näkyvyyden peliin. Joskus tämä tarkoittaa korkeaa sijaa katsomossa, joskus taas lähempää jään pintaa. Jokainen ottelu opettaa uutta valon ja liikkeen yhteispelistä, ja juuri tämä tekee valokuvaamisesta kiehtovaa.

Pelin seuraaminen ja kuvaaminen

Kun peli alkaa, kaikki muu unohtuu. Seuraan kiekkoa, pelaajien liikkeitä, ilmeitä ja eleitä. Hyvä kuva syntyy usein hetkestä, jota katsoja ei ehdi huomata: katse pelin ulkopuolella, mailan kohoaminen ennen laukausta, hymy tai pettymys vaihdon aikana. Näitä hetkiä tavoittelen kamerallani.

Jääkiekko on nopea laji, ja oikean hetken nappaaminen vaatii intuitiota ja kokemusta. Olen oppinut ennakoimaan pelin kulkua, lukemaan pelaajien eleitä ja tunnistamaan ne ratkaisevat hetket, jotka määrittävät ottelun lopputuloksen. Valokuvaaminen on minulle tapa päästä lähemmäksi lajia ja sen kulttuuria.

Kotiin ja kuvien äärelle

Ottelun jälkeen ajan kotiin väsyneenä mutta innostuneena. Lataan kuvat tietokoneelle ja aloitan ensimmäisen läpikäynnin. Tämä on hetki, jolloin päivän kaksi maailmaa kohtaavat lopullisesti: tarkkuus ja luovuus, tiede ja tunne. Valitsen parhaat otokset, säädän kontrastin ja värit, ja lisään kuviin oman leimani.

Kun lopulta sammutan tietokoneen ja käyn nukkumaan, tiedän tehneeni päivän aikana jotain merkityksellistä sekä työssä että harrastuksessa. Huomenna sama rytmi jatkuu, ja se tuntuu hyvältä. Arki ei ole pelkästään suorittamista, vaan myös sitä, että löytää tilan omille intohimoilleen.

Lepolandian Majakka -blogi kertoo tarinoita arjen hetkistä, tieteestä ja jään äärestä. Tutustu muihin artikkeleihini ja seuraa matkaani sosiaalisessa mediassa, jotta et menetä uusia kuvia ja kirjoituksia.