Miten jäähallista tulee luonteva puheenaihe työpaikalla

Jäähalli voi ulkopuolisen silmin näyttää paikalta, jossa on kylmää, kovaa meteliä ja nopeasti liikkuvia pelaajia. Minulle se on paljon enemmän. Se on paikka, jossa urheilun rytmi, valokuvaus, valo ja yhteisöllisyys kohtaavat. Kaukalon laidalla ajatukset asettuvat hetkeksi toiseen järjestykseen.

Kun kollega kysyy, mitä teen vapaa-ajallani, vastaan nykyään avoimesti: kuvaan jääkiekkoa ja vietän paljon aikaa halleilla. Miten selitän kollegoille intohimoni jäähalliin, riippuu tilanteesta, mutta lähtökohta on sama kuin monessa muussakin harrastuksessa: kerron siitä kokemuksena, en suorituslistana.

Aloita kokemuksesta, älä varusteista

Keskustelu on helpompi aloittaa siitä, miltä jäähallissa tuntuu. Voin kuvata, miten hallin äänet muuttuvat ottelun aikana, millainen tunnelma syntyy ennen aloituskiekon putoamista tai miten kaukalon laidalta näkee pelistä aivan erilaisia yksityiskohtia kuin katsomosta.

Tällainen kuvaus tekee harrastuksesta lähestyttävän. Kaikkien ei tarvitse ymmärtää jääkiekon sääntöjä tai tunnistaa pelaajia voidakseen ymmärtää, miksi hallin valo, jään pinta ja pelin jatkuva liike kiinnostavat. Kun puhun havainnoista, en oleta kollegalta valmista tietopohjaa.

Valokuvaus antaa intohimolle konkreettisen muodon

Jäähallikuvaus on hyvä tapa selittää, miksi palaan samaan ympäristöön yhä uudelleen. Ottelu ei koskaan toistu aivan samanlaisena, vaikka halli, joukkueet ja kuvauspaikka olisivat tuttuja. Yksi hetki voi rakentua luistimen nostamasta jääsumusta, toinen pelaajan eleestä ja kolmas valon osumisesta visiiriin.

Kamerakalusto tekee harrastuksesta teknisen, mutta tekniikka ei ole sen ydin. Suljinaika, polttoväli ja suuri aukko auttavat tallentamaan tapahtuman, mutta ratkaisevaa on ajoitus. Hyvä urheilukuva syntyy usein siitä, että kuvaaja oppii ennakoimaan tilanteen ennen kuin se tapahtuu.

Tekniikka yhdistää työn ja vapaa-ajan

Lääketieteellisen fysiikan parissa työskentelevälle valotus, mittaaminen ja kuvan muodostuminen ovat kiinnostavia myös ammatillisesta näkökulmasta. Jäähallissa samat teemat näyttäytyvät käytännöllisinä pulmina: miten vähäinen valo vaikuttaa kuvaan, kuinka liike pysäytetään ja miten kameran asetukset tasapainotetaan nopeasti muuttuvassa tilanteessa.

Tämä yhteys ei tarkoita, että harrastuksesta pitäisi tehdä työpaikalla luento. Riittää, että kerron, mikä ajattelussa tuntuu tutulta. Kuvan tekninen onnistuminen ja lääketieteellisen kuvantamisen täsmällisyys ovat eri asioita, mutta molemmissa kiinnostaa se, miten näkymätön voidaan muuttaa tulkittavaksi kuvaksi.

Jäähalli on myös sosiaalinen ympäristö

Jäähalliin liittyy vahva yhteisö. Pelaajat, valmentajat, toimitsijat, vapaaehtoiset, kannattajat ja kuvaajat muodostavat verkoston, jossa jokaisella on oma tehtävänsä. Kun puhun tästä puolesta, kollegat ymmärtävät paremmin, ettei kyse ole vain yksin istumisesta kameran kanssa.

Monelle työpäivä koostuu aikatauluista, palavereista ja näyttöpäätteistä. Hallilla sosiaalisuus on toisenlaista. Ihmiset kokoontuvat yhteisen tapahtuman ympärille, ja keskustelua syntyy luontevasti ennen peliä, erätauolla ja ottelun jälkeen. Valokuvaajana saan olla läsnä tässä ympäristössä ilman, että minun täytyy olla sen äänekkäin osallistuja.

Kaikki eivät tarvitse samaa urheilukieltä

Kollegoille ei tarvitse selittää koko jääkiekkokulttuuria kerralla. Jos keskustelukumppania kiinnostaa valokuvaus, voin puhua sommittelusta ja valosta. Jos häntä kiinnostaa liikunta tai yhteisöt, painotan pelin rytmiä ja hallin tunnelmaa. Jos tekniikka kiinnostaa, kameran asetuksista voi keskustella tarkemmin.

On myös hyvä hyväksyä, ettei jokainen innostu samasta aiheesta. Se ei vähennä harrastuksen merkitystä. Lyhytkin keskustelu voi riittää, ja joskus yksi kuva kertoo enemmän kuin pitkä selitys. Työyhteisössä harrastuksesta tulee luonteva osa persoonaa, kun sitä ei yritä väkisin markkinoida muille.

Harrastus palauttaa tarkkaavaisuuden

Jäähallilla oleminen opettaa katsomaan tarkemmin. Pelaajien liike, valon vaihtuminen ja hetken ajoitus vaativat keskittymistä, mutta samalla mieli saa levätä muista asioista. Kuvaaminen pakottaa olemaan läsnä tilanteessa, joka ei odota kuvaajaa eikä suostu toistamaan itseään.

Tätä puolta voin avata kollegoille kaikkein rehellisimmin. Jäähalli ei ole minulle vain paikka, jossa tapahtuu jääkiekkoa, vaan ympäristö, jossa palaan havainnoinnin äärelle. Siellä yhdistyvät työstä tuttu analyyttisyys, valokuvauksen visuaalisuus ja aivan tavallinen ilo siitä, että saa seurata kiinnostavaa peliä läheltä.

Kun seuraavan kerran työpaikalla puhe kääntyy vapaa-aikaan, voin näyttää yhden kuvan ja kertoa, mikä siinä hetkessä pysäytti. Lepolandian Majakan lukijoille avautuu samalla näkymä jäähallin laitaan: valoon, liikkeeseen, ihmisiin ja niihin pieniin havaintoihin, joiden vuoksi kamera kulkee mukana ottelusta toiseen.